Koulutusjärjestelmän kompastuskivi

Maamme kehutun koulujärjestelmän suurin kompastuskivi on se, että oppiaineista syvemmin kiinnostuneita ja lahjakkaita ei pusketa eteenpäin – sen sijaan kympin oppilaat pääsevät toimimaan apuopettajina ja toki oppivat samalla tärkeitä taitoja. Näin jakauman ääripäät tasaavat toisiaan, ja pärjäämme mainiosti oppija-aineksen keskimääräistä osaamista mittaavassa PISA-testissä. Peruskoulun tasoryhmät ovat tabu, mutta myös erityislahjakkaat oppilaat tarvitsevat erityistä tukea. Lisähaastetta saa vain opettajan resurssien ja kiinnostuksen mukaan, joten moni kykenevä oppilas turhautuu ja saattaa alisuoriutua tahallaan sulautuakseen joukkoon.

Eräskin matemaattisesti lahjakas esikoululainen piti matematiikkaa oppiaineista tylsimpänä, se kun oli “vain lukujen piirtelyä” laskennon sujuessa vaivatta. Tuolloin häneltä sujuivat jo potenssilaskut sekä kuutiojuuret, joten aidosti uutta haastetta tuli vasta yläasteella. Vasta toisella asteella ja myöhemmin jatko-opinnoissa opiskelijat saavat syventyä itseään kiinnostaviin aiheisiin, vaikka suuntautuminen olisi ollut selvä jo vuosia. Mikään ei tietenkään estä etsimästä käsiinsä vaikkapa seuraavien luokkien kirjoja, mutta olisi kohtuutonta edellyttää tällaista oma-aloitteisuutta peruskoululaisilta, ala-astelaisista puhumattakaan. On opiskelijaresurssien tuhlausta opettaa kaikille täsmälleen samat sisällöt yhdeksän vuoden ajan.

Mistä lisähaastetta?

Lukiossa selkein tie lisähaasteeseen ovat erinäiset kilpailut, joista allekirjoittanut on osallistunut lähinnä luonnontieteiden mittelöihin. Kilpailuja järjestetään ainakin matematiikassa, fysiikassa, kemiassa, tietotekniikassa, biologiassa, maantieteessä, filosofiassa, taloustiedossa, kielitieteessä sekä useissa kielissä kirjoituskilpailujen muodossa. Alkukilpailun kärki kutsutaan loppukilpailuun ja mahdollisesti kansainvälisiin kilpailuihin tähtäävään valmennukseen. Luonnontieteissä järjestetään kesäisin kansainvälisiä tiedeolympialaisia, joista IMO (International Mathematical Olympiad) on vanhin ja tunnetuin. Olympialaisissa neljästä kuuteen henkeä käsittävä joukkue matkaa reiluksi viikoksi isäntämaahan kilpailemaan ja ennen kaikkea tutustumaan muihin ikäluokkansa kärkiosaajiin ympäri maailman – opetusministeriön maksaessa koko lystin.

Itse olen osallistunut kaksiin biologiaolympialaisiin Isossa-Britanniassa ja Iranissa sekä fysiikkaolympialaisiin Portugalissa. Kisamatkat ovat olleet ehdottomasti parhaita kokemuksiani lukioajalta samanhenkisen seuran ja monien aktiviteettien ansiosta. Ne myös sytyttivät intoni hakeutua ulkomaille opiskelemaan, ja haenkin par’aikaa Yhdysvaltoihin – haaveena monta olympiatoveriani hoteissaan pitävä huippuyliopisto MIT. Tiedeolympialaiset ja erityisesti sieltä mahdollisesti mukaan tarttuneet mitalit ovatkin varteenotettava meriitti kärkilaitoksiin pyrkiessä. Mitaleita jaetaan useimmissa kilpailuissa noin puolelle osallistujista siten, että kulta, hopea ja pronssi jakautuvat suhteissa 1 : 2 : 3.

Voinko pärjätä?

Kultamitalin saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä valmistautumista ja itse kilpailutilanteessa rautaisia hermoja. Ketään ei yllättäne, että itäaasialaiset haalivat leijonanosan kärkisijoista, kun taas suomalaisille kultamitali on harvinaisuus – paitsi filosofiassa, mistä lienee kilpailun esseeluonteen vuoksi kiittäminen etupäässä erinomaista englannin kielen taitotasoamme. Ruotsille Suomi ei useinkaan pärjää, ja virolaiset ovat aivan omaa luokkaansa. Pikkuveljemme etumatka selittyy sillä, että Virossa kilpaillaan luonnontieteissä laajalti läpi yläasteen, jolloin kärki erotellaan jo varhain ja he ehtivät saada valmennusta vuosien ajan. Seurauksena on se, että paljolti samat naamat pyörivät lukuisissa kisoissa: tapasin eräänkin virolaisen, joka oli kiertänyt kahdettoista olympialaiset, ja joku legenda vuorostaan on voittanut kultamitalit viidestä eri lajista.

Meillä koto-Suomessakin on kyllä matematiikkakilpailuja jo seitsemäsluokkalaisille, ja niistä on mahdollista edetä olympiavalmennukseen. Kirjevalmennus sekä kuudesti vuodessa Päivölän kansanopistolla järjestettävät valmennusviikonloput ovat itse asiassa avoimia kaikille, joten kiinnostuneiden kannattaa tutustua valmennuksen kotisivuihin. Jos koulunpenkillä asiat sujuvat pahemmin hikoilematta, valmennuksissa saa uudenlaista perspektiiviä asioihin. Loppujen lopuksi hyvin harva Suomessa harjoittelee kovasti yli lukion oppimäärän, joten kesälomamatkan ansaitseminen on pohjimmiltaan vaivannäöstä kiinni. On kuitenkin hyvä muistaa kilpailuissa pärjäämisen mittaavan kaikkein parhaiten kilpailuissa pärjäämistä, eikä vaikkapa matematiikkakilpailun voittaja ole automaattisesti ikäluokkansa paras matemaatikko, vaikka pärjääminen ja valmistautuminen toki taitojen kanssa korreloivatkin.